Päivä 2. Poroenoa Ruununvuopioon
Yhteenveto: Retkikunta lusmuilee Poroenolla tiukan Valtijokipäivän jälkeen. Tauoilla sivellään punoittaviin naamoihin aurinkovoidetta ja Bepanthenia.
Matka: 21.3 km jokea. Koko ajan virtaus hyvä
Aamu valkeni poutaisena ja lähdimme valumaan Valtijokea Porojärveä kohti. Päätimme ottaa päivän rauhallisesti, sillä eilinen painoi kaikkien jäsenissä. Ohitimme Valtijoen viimeisillä metreillä pari kanootilla liikkuvaa kalamiestä, joilla oli sama tavoite, Markkina, kuin meilläkin. Aikaa matkaan he olivat varanneet kuitenkin kaksi viikkoa. Herrat pitivät leiriään aivan upean kalapaikan edustalla. Porojärvelle saavuttuamme suuntasimme Kekkosen kämpälle kulttuuri- ja hygieniavierailulle. Helpotus elämään tuli monelle, koska vuokrakämpän kalamiehet olivat jättäneet käymälänsä ystävällisesti auki.
Porojärven päässä Poroenon luusuassa virittelimme kalastusvälineitä kajakkikalastukseen. Homma ei lähtenyt sujumaan ja Petteri sai vaappunsa kiinni aukkopeitteeseensä. Päätimme keskittyä melontaan ja koskista nauttimiseen. Yläosan kosket (ennen Rabatjavria) olivat mukavia ja leppoisia. Vettä oli niukasti, mutta juuri riittävästi. Ennen Poroharjun lävistystä joki rauhoittui mukavasti virtaavaksi suvannoksi pienine koskineen. Suvantomelonta maistui edelleen eilisen kivikkokoskimelonnan jälkeen. Poroharjulla pidimme pitkän makkaranpaisto-lounastauon. Tulvan mukana tulleet ruoho ja kepakot paloivat kuumasti. Lounaan jälkeen oikaisimme selkämme Poroharjun päällä jokipanoraamaa ihastellen.
Lounaan jälkeen joki lipui vielä hetken Poroharjun viertä. Kun joki ja harju sitten viimein erkanivat, joki alkoi esitellä toinen toistaan upeampia kalastuspaikkoja. Hienoja kalapaikkoja olikin sitten aina Ruununvuopioon asti. Kalastaa emme kuitenkaan malttaneet ennen leiripaikkaamme. Alueen suurimmalle koskelle, Runkkakoskelle saavuimme ripeästi. Tarkastimme kosken ylä- ja keskiosan ja valitsimme laskulinjamme tarkasti isojen kivien ja kallioiden välistä. Kosken loppuosan tulkitsimme rannalta ”suoraviivaiseksi”, emmekä ”jaksaneet” tepastella sitä katsomaan. Kajakista selvisi, että juuri loppuosassa olivat suurimmat aallot ja kiventausstopparit. Koski oli mielestämme luokkaa III. Isommalla vedellä koski on todennäköisesti helpompi ja epäilemättä vielä mukavampi, kun kiviä ei tarvitse kierrellä. No, Taifuunit eivät pikkustoppareista juuri välittäneet ja kaikkien osalta koski meni hienosti ja entisestään kasvatti luottamustamme kajakkeihimme. Paras laskutekniikka näillä paateilla on mennä aina keula alavirtaan ja epävarmassa tilanteessa meloa lisää vauhtia. Helppoa, eikö totta?
Runkkakosken jälkeen joki rauhoittui pikkukoskiksi ja viimein rauhallisesti virtaavaksi Ruununvuopion saarialueeksi. Päivä ei ollut vielä pitkällä, mutta eilisen tiukan päivän jälkeen päätimme leiriytyä Ruununvuopioon, aivan Norjan rajan tuntumaan. Veimme leirin aivan kukkulan huipulle, josta tuuli puhalsi hyttyset pois häiritsemästä rauhaamme. Leirin pystytyksen jälkeen joukkomme jalkautui kalalle lähikoskelle. Koski osoittautui kiviseksi ja vuolaaksi. Eräs nettisivu kuvasi koskea ”hankalaksi kalastettavaksi”. Sitä se olikin, erityisesti kun kellään ei ollut mukanaan kahluuhousuja. Kalat olivat jonkin verran aktiivisia, toisin kuin seuraavina päivinä. Maukkaasta rantapoterosta vihreään Klinkhåmer-perhoon nousi aamupalagraavikalaksi harri ja taimen. Lisäksi muutama alamittainen kävi imeskelemässä pintaperhojani. Taavillakin oli harri kiinni Lotto-lipassaan. Kala kuitenkin karkasi rantakivillä. Uistinkalastukseen matala, kivinen ja kovavirtainen koski oli eittämättä kimurantti. Nälkä ja hyttyset yllättivät kalastajat. Illalliseksi kokit tarjosivat hernekeittoa savukyljellä ja sinapilla terästettynä kepardin ja kossun kera. Unikävelyllä käväisimme Norjassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti