OSM Käsivarressa, Päivä 5

Päivä 5. Saitsikoski-Markkina

Yhteenveto: Helle meinaa sulattaa pään Isokurkkiolla, joka osoittautuu kuitenkin oivaksi melontakohteeksi. Loppusuvanto totuttaa seurueen maalikylien tavoille.

Matka: 13.8 km+14.8 km = 28.6 km jokea.

Aamuyöllä sadepilvet väistyivät ja saimme syödä aamupalan kauniissa säässä. Päivästä tulikin kuuma ja hikinen. Aamutoimien jälkeen matka taittui ripeästi Isokurkkion autiotuvalle. Autiotuvan sijainti hämmästytti. Miksei tupa voisi kuivemmalla paikalla, vaikkapa kosken niskan tuntumassa, eikä keskellä sääskirisukkoa. Inkkarimiehille koko Isokurkkio on Iso ja Paha, ja koko koski ohitetaan vetämällä kanootti niemen poikki. Niinpä mekin sitten menimme tätä samaa polkua rantaa kohti. Koskelle olikin sitten matkaa. Hellesäässä, paarmojen ympäröimänä ja melontavarustuksessa alkoi tuntua nopeasti, ettei kävely olisi optimiratkaisu. Rannassa vajaan parin kilometrin kävelyn jälkeen selvisi, että suurin köngäs on kieltämättä aika vaativa. Samalla toisaalta todettiin, että ennen köngästä pääsee helposti könkäänkiertopolun päähän vasempaan rantaan. Tallustelimme jokea ylävirtaan, missä ei ollut erityisen vaativia paikkoja. Ylävirrassa niskan tuntumasta löytyi hieno hiekkaranta, johon voi rantautua ennakkotarkastamaan kosken yläosaa tarvittaessa. Autiotuvalta oli reilu puoli kilometriä kosken niskalle. Autiotuvalle päästyämme olimme melko väsyneitä ja hikisiä neljän kilometrin kävelyn jälkeen. Huomasin olevani suorastaan kärttyinen. Onneksi koski huuhtoi Känkkäränkän. Into kajakkiin pois sääskien parista oli suuri ja lähdimme melomaan kohden Isokurkkion könkäitä.

Parin kilometrin pätkä ennen isoa putousta oli hienoa isoa vettä selkeine linjoineen päävirtaa seuraillen. Palattuamme könkäälle tein päätöksen ohittaa sen maitse. Munnikurkkiossa suurin pudotus oli heti ensimmäisenä ja siihen oli helppoa saada oikea linja. Isokurkkiolla könkäälle saapumisen teknisyys tuntui epämiellyttävältä, varsinkin kun aamupäivän hikoilu oli kuluttanut voimia. Sanna ja Taavi tekivät saman valinnan, mutta Petteri päätti laskea. Vedimme ohituspolun (noin 100 m) ja valmistauduimme hurraamaan Petterille, tai keräämän kamoja virrasta. Petterin suoritus teknisellä lähestymisosuudella ei mennyt aivan putkeen. Petteri esitteli Sannalle takaluupin ja retken ainoan koskieskimon. Palkinnoksi vaikuttunut vaimo vapautti herran loppukönkään laskemisesta ja Petterikin pääsi raahaamaan kajakkiaan pienen pätkän.

Suurimman könkään alla odotti nautinnollinen koski. Alapätkän ensimmäisen könkään tarkastimme oikealta rannalta. Laskin pätkän ensimmäisenä ja jäin odottamaan muita alavirtaan. Yllätyksekseni Taavi ei huomannut minua, vaan jatkoi suoraan (ilman rannaltatarkastusta) kohti alempaa koskiporrasta. Sannakaan ei minua havainnut, mutta sattui menemään viereiseen akanvirtaan. Petteri oli minut huomannut jo ylempää. Taavia ei näkynyt ja päätimme lähteä laskemaan alaspäin. Alaosa oli mukava, isoja aaltoja ja mukavia stopparikuohuja. Ongelmia ei ollut, vaikka koski oli melko vaativa, huomattavasti vaativampi kuin esimerkiksi Pirunportti. Suosittelen rantatutustumista myös molempiin alakönkäisiin, jos olo on yhtään epävarma. Pienen hengähdyssuvannon jälkeen meitä viihdytti vielä Vähäkurkkio, joka ei ollut kyllä nimensä veroinen. Vähäkurkkio oli mukavan tekninen ja isot aallot pärskivät mukavasti vettä helteessä hikoilleiden melojien päälle. Kaikki hyvä päättyy aikanaan, niin päättyivät myös Lätäsenon kosket. Tiukan aamupäiväliikunnan jälkeen (9-14) pidimme viimeisen lounastauon pienellä saarelle hiekkarannalla.

Lounaan jälkeen jäljellä oli puuduttava lättysuvanto Markkinaan, navakassa vastatuulessa. Suvanto oli muuhun retkeen verrattuna rauhaton. Moottoriveneitä kulki jokea silloin tällöin. Voin vain kuvitella liikenteen parhaan lohestussesongin aikoihin heinä-elokuun vaihteessa. Puolessa väliä suvantoa, pienessä virtapaikassa, tapasimme reippaat kanoottimelojat, jotka olivat matkalla jokea ylävirtaan, tavoitteena tuntematon, kuulemma. Mutka mutkalta matka eteni, varsinkaan kun emme sortuneet kalastajaseurueen matkakaljoihin. Vihdoin rekkojen ääni paljasti, että retken loppu oli lähellä. Viimein silta tuli näkyviin ja kohta neljä melojaa rantautui parkkipaikalle. Auto oli kuljetettu paikalleen ja rituaalisen virkistävän Lätäsenonaku-uinnin jälkeen aloimme pakata autoa. Viimeinenkin päivä oli pitkä. Kello oli 18.20, kun olimme rannassa. Päivällinen Karesuvannossa maistui.