OSM Käsivarressa, Päivä 4

Päivä 4. Hirvasvuopio-Saitsikoski

Yhteenveto: Lätynpaiston ja laavulaiskottelun lomassa melotaan aluksi suvantoa ja sitten koskia. Kalastaja-Tommi meinaa kuolla häpeästä lohimiesten kaatopaikkojen takia.

Matka: 16.0 km+11.9 km = 27.9 km jokea.

Aamu valkeni illasta tutulla sapluunalla. Kesä, eli tuuleton auringonpaahde ja miljoona sääskeä, oli tullut Lappiin. Aamun kruunuksi nälkäinen sopuli oli käynyt tutkinut minun ja Taavin ruokatarpeita. Pressun alla olleet leipä ja meetwursti olivat maistuneet pienen kärttyisen jyrsijän yöpalaksi. Eipä sopulille voinut vihainenkaan voinut olla. Ja ratkaisihan tämä osan liian suuresta ruokamäärästä kajakissani. Ajattelin muistaa pikkueläintä lisäyllätyksellä ja tungin loput meetwurstit sopulinkoloon. Toivottavasti tämä onnenpekka ei kuole janoon tai sepelvaltimotautiin toimieni tähden. Sopuleita näimme ja kuulimme retken aikana paljon ja suojasimme ruokamme vastedes paremmin.

Aamutoimet sujuivat ripeästi. Melontakamppeet oli ilo pukea päällensä. Joen päällä puhaltava kevyt tuuli helpotti oloa edelleen. Tiedossa oli kymppi lättymelontaa, mikä ei sääskien jälkeen jaksanut ahdistaa. Kajakista katselimme parempia leiripaikkoja. Hirvaskosken vuokrakämppä näytti olevan suvannon paraatipaikalla nivan kohdalla. Suvanto päättyi Pinniskoskeen. Sanna ja Petteri tarkastivat Pinniskosken autiotuvan, joka osoittautui tympeän oloiseksi mökiksi. Kosken niska vaikutti houkuttelevalta kalapaikalta ja uitin hetken perhoa. Pienehkö harri tarrasi perhoon, mutta laskin kalan irti kasvamaan. Jatkoimme matkaa joella, joka alkoi hiljalleen menettää upeaa erämaisuuttaan. Väli Porojärveltä Pinniskoskelle oli ollut aivan upeaa luonnoltaan, eikä muita liikkujia juuri ollut. Kalastajia näkyi tästä alavirtaan harvakseltaan. Myöhemmin paikan valtaavien lohenkalastajien jälkiä ei voinut olla huomaamatta. Kalapaikat näyttivät hyviltä, mutta edelleen pintausten puuttuminen kertoi harrien ja siikojen kesäkuilotuksesta. Olisivatko syöneet vatsansa palloiksi viime viikolla? Lounastauon pidimme Mohkkeguoikan laavulla. Laavu oli hieno. Kesäretkeilijälle laavun polttopuineen totesimme olevan paremman kuin sääskiä pitämätön autiotupa. Lounaan jälkeen päätimme pitää pidemmän tauon, koska taukopaikka oli komea. Kokosin perhovavan itsevarmana. Kalapaikat näyttivät pomminvarmoilta. Aluksi näytti lupaavalta. Näin koko retken ainoan siian tuikin, aivan heittoetäisyydellä. Tarjoilin siialle pintaperhoarsenaalini, turhaan. Toista tuikkia, saati nousua perhoon, ei koskaan tullut. Reilun 30 cm taimen räppäsi pinturiin hiukan myöhemmin, mutta pääsi jatkamaan elämäänsä kotimonttuunsa. Harreista ei näkynyt ihme kyllä jälkeäkään. Päätin palata laavulle, jossa muu seurue oli aloittanut lättymelojien mielirituaalin, eli lätynpaiston. Lätyt lisukkeineen (mm. kuivattua mustikkaa) vatsassa suuntasimme kajakit mukavalle koskiosuudelle, päämääränämme Peerakoski.

Ennen lähtöä virittelin perhovavan käyttökuntoon siten, että se oli kiinni liiveissä. Vavan karkuremmi oli kiinni aukkopeitteessä. Perhovapa ei haitannut melontaa lainkaan ja se olikin kalastusvalmiudessa aina iltaa asti. Heittelin matkalla perhoa toinen toistaan maukkaampiin paikkoihin, ilman sen kummempaa tulosta. Hiukan ennen Peerakoskea ukkonen alkoi jyrähdellä kaukaisuudessa ja alkoi sataa, välillä rankastikin. Sade jatkui koko Peerakosken ajan. Itse Peerakoskessa oli mukavan suuria aaltoja. Ainakin yksi aalloista näytti ihanan surffattavalta. Perhovapa tanassa surffaus jäi tältä erää kuitenkin tekemättä. Sateen takia päätimme jatkaa matkaa aurinkoista keliä kohden. Taktiikka toimi ja aurinko alkoi paistaa Saitsikoskella, jonka alaosaan päätimme leiriytyä.

Leiripaikkamme olikin hieno. Pykäsimme sääskenkarkotusnuotion rantakivikkoon ja teltat rantapenkan päälle. Rantapenkan päälle nousu laski tunnelmaa. Kangas oli täynnä toinen toistaan törkeämpiä kalastajien leiripaikkoja. Rikottuja pulloja ja repaleisia pressuja oli siellä täällä. Keskellä kangasta oli suoranainen kaatopaikka, muutaman neliön ala roskia, suoranainen ympäristörikos. Lasken itseni kalastajaksi (toki melojaksikin) ja tunsin suurta häpeää. Jos kajakeissamme olisi ollut tilaa olisimme varmaan keränneet roskat ja vieneet ne takaisin maalikyliin. Pieni tunteita tasoittava kalastussessio tuotti vesiperän, mikä ei enää jaksanut yllättää. Lähirantaan saapunut kolmen hengen kalastajaseurue piiskasi Sietkasullojen alueen nivoja koko illan ja näytti saavan saaliiksi ainakin yhden hyvänkokoisen kalan keskeltä jokea, minne ilman kahluuhousuja ei ole mitään asiaa. Seuraavalle reissulle kahluuhousut mahtuvat kajakkiini. Klassinen retki-illallinen perunamuusi-nötkötti valkosipulien ja sipulien kera (luonnollisesti punaviinin keralla) alkoi mukavasti väsyttää. Menimme yöpuulle ajoissa, kun ukkonen alkoi jyrähdellä lähistöllä. Hanat aukesivat sopivasti juuri nukkumaanmenon aikaan. Vettä tuli kuuroissa koko iltayön ajan.