OSM Käsivarressa, Päivä 3

Päivä 3. Ruununvuopio-Hirvasvuopio

Yhteenveto: Retkikunta vetäisee pisimmän päivänsä puolittaen Lätäksen keskiosan suvanto-osuuden. Tenomuotka ja Munnikurkkio päräytetään alas hymy korvissa. Leirissä opitaan, mitä sääskinen paikka oikeasti tarkoittaa.

Matka: 17.0 km+15.1 km = 32.1 km jokea.

Aamu oli viileä ja tuulinen ja leiripaikkamme kumpareen päällä ei tuntunut enää hyvältä ajatukselta. Vuorokauden kuluttua tästä mielemme oli muuttunut dramaattisesti. jokainen olisi vaihtanut kuuman, hikisen ja sääskien täyttämän Hirvasvuopion tämän Ruununvuopion aamun pieniin vilunväreihin. Aamun melonnat aloitettiin eilen kalastetulla kivisellä koskella. Kosken jälkeen nivat lämmittivät lihakset ennen päivän ensimmäistä kohokohtaa, Tenomuotkan koskea.

Tenomuotkan koski oli hieno kajakkikoski. Isot kivet tekivät siitä yhden reissun vaativimmista. Lisäksi koskea oli oikeastaan mahdoton ennakkotarkastaa sen pituuden takia. Kosken kivet olivat melko korkealla ja ne piti kovassa virrassa oikeasti kiertää. Myöhemmin Lätäsenolla vettä oli enemmän ja melkein kaikki kivet pystyi laskemaan yli huoletta. Norjan puolen tuntumassa olleen saaren kohdalla muu porukka eksyi optimilinjasta, joka kulki lähellä oikeaa rantaa, sisäkurvissa. Ulkokurvi vei melkein Norjaan ja kivikkoon. Kivikko-osuuden jälkeen tuli mm. mukava S-mutka. Ässämutkan jälkeen suoran päässä alkoi häämöttää Pirunportin kalliomuodostelma. Vatsan jännitysnipistely oli kuitenkin aivan turhaa. Kalliomuodostelman visuaalinen ilme oli hienointa Pirunportissa. Nettikeskusteluihin yms. nähden itse koski oli jopa lievä pettymys koskenlaskijan silmissä. Laskulinja oli helppo ja aallot (tai siis ala-aalto) eivät olleet mitenkään erityisen suuria. Kosken olisi aivan mainiosti voitu laskea ilman etukäteistarkastelua; Isokurkkiolla laskimme siten pahempiakin paikkoja. Koskiosuus jatkui Pirunportilta miellyttävänä. Rännimäisen koskiosuuden jälkeen saavuimme saarten rikkomaan niva-alueeseen. Hankalinta tällä osuudella oli löytää vettä tarpeeksi kajakin alle. Itselleni saarijakso teki vaikutuksen potentiaalisena kalapaikkana. Alue oli kuin tehty perhokalastajalle. Kalastettavaa monipuolista aluetta olisi vaikkapa viikon erillisretkeen.

Vauhdikkaan Porokosken (myös nimellä Suukoski) jälkeen saavuimme Rommaenon suuhun ja myös Poroenon päätepisteeseen. Meloimme pyynnöstäni Rommaenoa ylöspäin sen ensimmäisen kosken alle Ahkkajohkasuuhun. Paikka on itselleni tärkeä, koska olin käynyt paikalla noin 25 vuotta sitten eräällä aivan ensimmäisistä Käsivarren retkistäni. Retkestä muistan sen, että melkein koko ajan satoi ja että sääskiä oli koko ajan paljon. Ja tietysti sen, että isä joutui kantamaan minua Ahkajohkan ja Rommaenon ylityksissä.

Lounastimme vanhalla telttapaikallamme. Ihme ja kumma, nuotiopaikkakin oli siinä, mihin olimme sen 25 vuotta sitten jättäneet. Nostalgiamielessä päätin kalastella hetken. Toisella heitolla Lotto kuitenkin sukelsi Rommaenon kiven väliin, lopullisesti. Päätin, että tällä kertaa Romman taimenet saavat minulta rauhan. Palasin leiriin kärttämään makkaraa Sannalta ja Petteriltä nuotiolla kärvennettäväksi.

Nostalgialounaan jälkeen jatkoimme kohti Munnikurkkiota. Rommaenon suulla hämmästelimme jokien värieroa. Lätäsenon vesi on vihertävän kirkasta. Rommaenon suon humuksen värjäämää, toki juotavan puhdasta. Ennen Munnikurkkiota meloimme vielä Isohietan väärälle puolelle. Tiedoksi ilmoitettakoon, että tässä hiekkasaareksi karttaan merkityssä saaressa kasvaa myös puita. Munnikurkkion yläpuolella rantauduimme lopetetun rajavartioston saunan rantaan. Rantapenkalle päästyämme hämmästelimme aution rajavartioston rakennuksia. Rivitalohuoneistot eivät jotenkin istuneet maisemaan. Lisäksi ne alkoivat olla jo melko huonokuntoisia. Mietimme, eikö näitä voisi joku purkaa? Viimeksi täällä käydessäni rajavartiosto oli käytössä ja ystävällinen vartija kutsui meidät kahville sisään vartiostoon.

Hämmästelyn jälkeen tallustelimme kosken kallioille hämmästelemään laskulinjoja. Rannalla selvisi nopeasti, että kosken voi laskea melko turvallisesti useaa eri linjaa. Petteri, ja minä samaa reittiä perässä, laskimme joen keskeltä isoimman möyhyn läpi. Me molemmat esitimme yleisölle minitupeloinnit. Tämän takia Taavi laski hienostuneemman oikeanpuoleisen laskulinjan ja vieläpä puhtaasti. Sanna päätti laskea saman linjan kuin Taavi, mutta erehtyi menemään ensimmäisen stopparin turhan reunasta. Seurauksena oli jo muilta tuttu minitupelointi. Kaatumien ei ollut lähellä kellään laskijoista. Alun könkäiden jälkeenkin koski oli varsin mukavaa. Välisuvanto haisi kalapaikalta. Alakoskesta nautimme täysillä, koska tiesimme. että sen jälkeen meitä odottaisi mukava noin 20 km suvanto. Päätimme puolittaa suvannon, vaikka iltapäivä oli jo pitkällä. Yhdelle päivälle suvannossa olisi ollut liikaa koskimelojan psyykelle. Suvanto oli hiljainen. Tuikkien puuttuminen oli suorastaan hämmästyttävää. Osoittautui, että kalat olivat menneet syömälakkoon. Syömälakon syynä saattoi olla äkkiä lämmennyt vesi, kuun asento, korkeapaine, matalapaine tai jokin muu tai joidenkin muiden asioiden kombinaatio.

Suvannon alkupäässä Toriseno laski Lätäsenoon. Mietimme joen suulla olevan riippusillan tarkoitusta. Tuntui selvältä, ettei sitä turisteja varten oltu tehty. Ehkäpä se on tehty alun perin rajamiehille työhönmenon helpottumiseksi. Päivän melontamatka alkoi olla yli 30 km, kun aloimme etsiä yöpaikkaa. Päätimme tutustua Hirvasvuopion autiotupaan. Tämä osoittautui virheeksi. Autiotupa oli suon keskellä, ilman kunnollista vesipaikkaa. Lisäksi sääsket olivat vallanneet pihan lisäksi itse tuvan. Ainoa paikka missä oli miellyttävää ja vähäsääskistä oli pihanperän puucee, mihin emme toki olisi mahtuneet leiriytymään. Kajakkien purku ja kamojen kuivamaan laitto sujuivat ennätysnopeasti sääskipilvessä ja paahtavassa tuulettomassa auringonpaisteessa. Huippuhetki oli pulahdus uimaan rannassa, joka virkisti ainakin viideksi minuutiksi. Ruuan laiton ja itse ruokailun inhimillistämiseksi karkotimme sääskiä autiotuvasta pienillä tulilla kamiinassa, jonka hormista arvelimme inisijäarmeijan vyöryvän sisään. Lopputuloksena tuvassa oli varmaan 50 astetta lämmintä, mutta ei juuri sääskiä. Jotain ulkona odottaneesta sääskipilvestä kertoo, että tämä olotila koettiin aivan siedettäväksi. Kalastusrupeamaa kukaan ei edes harkinnut, vaan päivällisen jälkeen seurue painui ilolla telttaan, ripeästi ja juoksuaskelin. Teltta oli sääskettömänä viileydessään kuin paratiisi. Telttapaikka olikin retken parhaita.