OSM Käsivarressa, Päivä 1

Päivä 1. Valtijoki

Yhteenveto: Retkikunta laskee ja hinaa lähes koko Valtijoen. Kaikki polttavat naamansa.

Matka: 17.3 km jokea myöten. Tuntui pidemmältä.

Aamu valkeni kirkkaana. Sanna ja Petteri heräsivät ilman kelloa klo 7.00, mikä todettiin seurueen ainoasta kellosta Taavilta. Aamupalan jälkeen pakkasimme kajakit. Oma pulkkani painoi varmaan 50 kiloa, sisältäen kahden raavaan miehen ruuat ja ruokailuvälineet. Liikkeelle pääsimme yhdeksän maissa. Alkulämmöt tulivat leppoisasti lättymeloen Somaslompolon postikorttimaisemassa. Somaslompolon päässä näimme miten vesi alkoi hävitä horisonttiin. Olimme tulossa Valtijoen luusuaan ja Somaskönkäälle, ja rantauduimme tarkistamaan köngästä.

Ensimmäiseksi koskeksi totesimme könkään turhan tekniseksi (IV) laskulinjaltaan. Itseäni pelotti laskulinjan oikealla ollut kallio. Niinpä vedimme kajakit könkään ohi. Somaskönkään jälkeen alkoi kivikkoinen ja matala koskiosuus, jossa oli pieniä könkäitä. Erityisen nautinnollista koskenlasku ei ollut kajakin ollessa tämän tästä pohjastaan kiinni. Mukavinta oli seurata auringonpaisteessa pikkurautujen temmellystä syvemmissä poteroissa. Erittäin matalan saarijakson jälkeen joki sukelsi hienoon kalliokkoon, muodostaen kaksi köngästä, joiden välissä oli syvä suvanto, kalapaikka. Ensimmäinen köngäs oli melko helppo, mutta jälkimmäisen ohi kannoimme vasenta rantaa. Kivikkoinen joki seuraili hiekkaharjua kilometrin verran ennen seuraavaa kovaa koskea, oikeastaan vesiputousta. Päätimme kantaa tämänkin, IV+ luokittelemamme könkään. Laskulinja putouksessa oli melko selkeä, mutta meissä ei ollut miestä (eikä edes naista) sitä toteuttamaan. Seuraavassa koskijaksossa olleet pikkukönkäät sitten laskimme.

Joen tullessa taas harjun tuntumaan se rauhoittui suvannoksi. Harvoin on tuntunut suvanto yhtä tervetulleelta. Lounastauon pidimme suvantoalueen saaressa. Kivikossa kikkaillessa aika oli kulunut mukavasti, lounastauon aloitimme noin klo 14. Tauolla oli mukava seurata polaroideilla pikkurautujen liikehdintää ylös alas virrassa matalassa pikkukivikossa. Lounaan jälkeen aloimme meloa edelleen keskiosan suvantoa. Suvannossa oli hyvä virtaus ja auringonpaisteessa matka taittui, toisin kuin alkuosan koskien kivikoissa. Hiljalleen joki alkoi kerätä kuin varkain vettä tunturiylängön puroista. Esimakua saimme ennen Valtiköngästä olevasta koskesta, joka oli jo erittäin mukava.

Valtiköngästä ennen nousimme hyvissä ajoin joen oikeaan rantaan. Melko pian havaitsimme, että kalustollamme (ja lasteillamme) ja näillä päillä Valtikönkään köngäskombo jää laskematta. Palasimme kajakeille, meloimme ne vasemmalle puolen jokea, josta Valtikönkään ohittava polku lähti. Polku kiersi Maailmanhuipun vasemmalta puolen puronuomia myöten. Täydessä lastissa olevaa kajakkia sai vetää kaikin voimin, ja vedosta tuli koko päivän ja reissunkin rankin. Hinauksen jälkeen näimme könkään myös alapuolelta. Arvioimme könkään laskukelpoiseksi (V) sopivalla vesitilanteella koskenlaskuun tarkoitetulla kajakilla, kunhan vaan laskija on tekijämies.

Valtikönkään jälkeen alkoi melkeinpä koko reissun mukavin koskiosuus, jota kesti melkein Porojärveen asti. Melko pian joessa oli mukava, ehkä luokan III köngäs, jonka laskimme ilman ennakkotarkastusta. Seuraavan kallioleikkauksessa olleen könkään tarkastimme rannalta. Totesimme sen olevan luokkaa II-III. Polar Lennolta saamamme luokituksen mukaan sen olisi pitänyt olla (muistaakseni) luokkaa IV-V. Seuraava köngäs oli samassa luokittelussa VI, eli laskukelvoton. Laskukelvoton tämä puolentoista metrin putous ei toki ollut. Laskimme könkään vasemman haaran. Putouksen alla oli hiukan matalaa ja kajakki kolisi hiukan kiville, mutta mitään suurempaa vaaraa ei ollut.

Päivä oli jo pitkällä, kun saavuimme koskiseen saarijaksoon. Saarijakso päättyi uomien yhtyessä kaksihaaraiseksi könkääksi ja sitä seuraavaksi jyrkäksi koskeksi. Laskimme Taavin ja Petterin kanssa vasemman könkään vasemmassa laidassa olleen laskulinjan. Putouksen jälkeisen tiukan kosken jälkeen oli aikaa ihastella Porojärven laakson maisemaa. Olimme väsyneitä, kello oli puoli seitsemän. Perustimme leirin rannan tuntumaan. Ihan täydellisiä selkärangalle telttapaikat eivät olleet, mutta maisema oli upea. Puoli kilometriä ylävirrassa olisi voinut olla hienoja leiripaikkoja soraharjulla. Maukkaan illallisen (spagettia meetwurtsi-sipuli-tomatti-yrttikastikkeessa punaviinin keralla) jälkeen virta oli poissa. Sillä aikaa, kun muut kävivät unikävelyn lähikankaalla, viritin mallin vuoksi perhovapani. Pienehkö taimen nousi pari kertaa kauniisti pintaperhoon. Liekö harjoituksen puutetta vai ihan perushätäilyä, kala ei kuitenkaan perhoon tarttunut. Totesinkin päivän olevan tässä. Muut olivat päätymässä samaan leiriin palattuani.